Juuri kun luulee ymmärtäneensä jotain ranskalaisten uimahallien logiikasta - tai epäloogisuudesta - saa huomata ettei pidä koskaan luulla ymmärtäneensä mitään.

Meninpähän nimittäin uimahalliin toisen kerran. Ajattelin että turvallisinta olisi suunnata sinne missä on jo käynyt. Suunnittelin vielä koko päiväohjelmani uimahallin kummallisten aukioloaikojen mukaan.
Mutta eipä vain ollut halli auki kun sinne lopulta pääsin. Ovessa vain lappu että tänään ollaan lakossa.

No, minä en lannistunut vaan marssin viereisen kaupunginosan vastaavaan. Enkä ollut nyt ihan untuvikko: osasin ottaa kengät pois ja varautua yhteiseen pukuhuoneeseen. Se oli tosin tarpeetonta sillä tällä kertaa jokaiselle oli varattu oma pieni pukukoppi; siniset ovet vieri vieressä kolmessa kerroksessa altaan ympärillä. Ihan kiva muuten, mutta ovessa oli lukko vaan ei avainta. Eikä sen enempää minullakaan. Mietin jo mahdollisuutta että olisin unohtanut avaimen kassalle. Tai että on joku salainen paikka josta niitä saa. Tai että avainta ei varsinaisesti saa mistään vaan kaikillä vain on sellainen.

Lopulta päädyin kysymään asiaa viereisen kopin naiselta, joka vakuutti että ei tarvita avainta, ovi menee lukkoon painamalla ja henkilökunnan ihminen käy sitten sen avaamassa. Menin hieman epäillen vaihtamaan uimapukuni koppiin, mutta sieltä ulos käydessäni nainen vielä vannotti että asia on juuri niin.

Altaassa polskiessani pohdin, että miten se henkilökunnan ihminen tietää varmasti että koppi on juuri sen joka sinne haluaa. Huijaaminenhan olisi tosi helppoa.
Entä jos nainen huijasikin minua ja tyhjentää parhaillaan luottotiliäni?

Sellaiset ajatukset tosin unohtuivat varsin vilkkaan, ja tilalle tuli ärtymys. Ärtymys ranskalaisista uimareista. Jotka kauhoo altaassa miten sattuu eikä väistä vaikka näkee jo kaukaa että toinen tulee ihan kohti. Röyhkein niistä ui koko ajan selkää keskellä allasta muista välittämättä. Jos toiset ei väistäneet tämä tuli päälle, etu- ja takaperin, kauhovilla käsillä muita mäiskien.

Miksei täällä vaan joskus voitaisi tehdä asioita niin kuin on järkevää?

Se olisi kai vain liian yksinkertaista. Ja jollakin kummallisella tavalla täällä elämä kuitenkin kulkee ja asiat tapahtuvat, omaa hämärää logiikkaansa seuraten. Altaasta poistuttuani kävin seisomaan pukukoppini oven viereen ja pian jo viheltelevä mies vaaleassa paidassa kiirehti avaamaan sen. Luottokortti löytyi lompakosta ja kännykkä laukusta.