Niin kuin arvata saattaa, alkuviikkoina sai suomalainen tuntea itsensä aika juntiksi kun ei muistanut aina lisätä kaikkia bonjoureja ja s'il vous plaîta, paukautti vain suoraan asiansa.

Sittemmin olen oppinut etteivät kohteliaisuussanat paljon auta jos tahto on pelkkää jäätä. Sillä, jos Suomessa asiakaspalvelu voi joskus olla suoraa, kylmää tai töykeääkin, täällä osataan olla ilkeitä ja suorastaan julmia.

Useampi kaveri on lähtenyt paikallisesta bureausta itku kurkussa. Itse olin palauttamassa kuuntelukirjoja lähikirjastoon, ja aluksi täti tiskin takana oli oikein mukava: oltiin hyvää pataa ja naurettiin yhdessä maailman menolle. Sitten, yhdestä äänikirjan levystä puuttui viivakoodi (ihan kuin se voisi olla minun vikani, eikä muuten ollut ensimmäinen kerta täällä kun unohtavat laittaa koodin) ja lämpötila meni saman tien miinuksen puolelle. Yhtäkkiä täti ei enää ymmärtänytkään ulkkarin ranskaa, eikä se edes riittänyt, alkoi huomautella ilkeästi kun lainaan lastenosaston kirjoja vaikka minulla on aikuisten kortti (!).

Kun Suomessa kohteliaisuuten kuuluu vastapuolen kasvojen suojelu, täällä ei kaihdeta ihmisen nolaamista kanssasisariensa edessä. Olen kuullut että koulussa opettaja voi näyttää luokan edessä oppilaan kuvaamataidon työtä ja ihmetellä miten voikin kymmenvuotias piirtää näin huonosti.

Mutta ei hätää, sydämettömyydestään kuulujen pariisilaistenkin kesken vallitsee parhaimmillaan hyvä tahto. Tykkään siitä että naapureille sanotaan aina päivää rouva, mitä teille kuuluu; hyvää päivää herra, kaunis ilma tänään. Ja että ihmiset pysähtyvät tarjoamaan apua jos seisoo kadunkulmassa kartta kädessä, eksynyt ilme kasvoillaan,

Ca va?

Oui, ca va très bien, merci.