Kyllä. Kyllä
kannattaa mennä paikkoihin.
Varsinkin kannattaa mennä Bretagneen.
Tuohon Ranskan länsirannikon sumuisen hämyiseen niemimaahan.
Itse suuntasin suurin piirtein summanmutikassa Rennesiin. Ilman suunnitelmia,
matkaseuraa, makuupussia (virhe!) tai paluulippua. Hospitalitysta löysin
paikallisen jonka luona majoittua. Enkä ollut ainoa: kaikkiaan meitä hääräsi
siellä vaihtelevin yöluvuin kolme saksalaista, kaksi ranskalaista ja kaksi
suomalaista. (Se toinen oli tietenkin kaverin kaveri. Näin Suomessa, sehän jo
tiedettiin.)
Ja Rennes, on vanha, suloisen idyllinen pikkukaupunki.
Jossa on kokoonsa nähden uskomattoman paljon kapeita kujia, toreja,
pikkupuoteja; hienoja, boheemeja baareja ja letkeitä ihmisiä. Istuttiin
joukolla iltaa paikallisen luona ja kapakoissa, laitettiin ruokaa ja
syötiin, soitettiin kitaraa ja laulettiin beatlesia.
Toisena päivänä tuli meren kaipuu joten lyöttäydyin saksalaisten mukaan parin
tunnin bussimatkalle St Maloon. Ihmeelliseen korkeiden muurien ympäröimään
rantakylään. Muurien joiden päällä voi kävellä ja katsella kaupungin kapeita
kujia ja merta. Merta jonka hiekkarannat ovat hienot syksylläkin.
Ja on matkustamisessa sekin puoli, että päätyy yllättäviin, ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin. Voi esimerkiksi löytää
itsensä jonakin lauantaiaamuna kello neljä esittämästä pantomiimilla "zoophilia" (eläimiin sekaantuja; joka päivä sitä oppii jotain uutta) saksalais-ranskalaiselle yleisölle.
Ja sitten, on mukava olla kotona taas.
Päästä siitä paineesta kun on vaikeaa
sekä puhua ranskaa että olla puhumatta.
Tai huomata metrossa että vähän matkan päässä istuva tuntematon mies piirtää minusta
muotokuvaa.
Tai kävellä kotiin lehtien peittämää bulevardia, illalla, kun aurinko on laskenut mutta ei ole vielä pimeä.
Kommentit