Kyllä. Kyllä kannattaa mennä paikkoihin.
Varsinkin kannattaa mennä Bretagneen.

Tuohon Ranskan länsirannikon sumuisen hämyiseen niemimaahan.

Itse suuntasin suurin piirtein summanmutikassa Rennesiin. Ilman suunnitelmia, matkaseuraa, makuupussia (virhe!) tai paluulippua. Hospitalitysta löysin paikallisen jonka luona majoittua. Enkä ollut ainoa: kaikkiaan meitä hääräsi siellä vaihtelevin yöluvuin kolme saksalaista, kaksi ranskalaista ja kaksi suomalaista. (Se toinen oli tietenkin kaverin kaveri. Näin Suomessa, sehän jo tiedettiin.)
 

Ja Rennes, on vanha, suloisen idyllinen pikkukaupunki. Jossa on kokoonsa nähden uskomattoman paljon kapeita kujia, toreja, pikkupuoteja; hienoja, boheemeja baareja ja letkeitä ihmisiä. Istuttiin joukolla iltaa paikallisen luona ja kapakoissa,  laitettiin ruokaa ja syötiin, soitettiin kitaraa ja laulettiin beatlesia.

Toisena päivänä tuli meren kaipuu joten lyöttäydyin saksalaisten mukaan parin tunnin bussimatkalle St Maloon. Ihmeelliseen korkeiden muurien ympäröimään rantakylään. Muurien joiden päällä voi kävellä ja katsella kaupungin kapeita kujia ja merta. Merta jonka hiekkarannat ovat hienot syksylläkin.

Ja on matkustamisessa sekin puoli, että päätyy yllättäviin, ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin. Voi esimerkiksi löytää itsensä jonakin lauantaiaamuna kello neljä esittämästä pantomiimilla "zoophilia" (eläimiin sekaantuja; joka päivä sitä oppii jotain uutta) saksalais-ranskalaiselle yleisölle.

Ja sitten, on mukava olla kotona taas.

Päästä siitä paineesta kun on vaikeaa sekä puhua ranskaa että olla puhumatta.
Tai huomata metrossa että vähän matkan päässä istuva tuntematon mies piirtää minusta muotokuvaa.
Tai kävellä kotiin lehtien peittämää bulevardia, illalla, kun aurinko on laskenut mutta ei ole vielä pimeä.