Paivien paahteessa ajatukset ja aikomukset eivat tunnu asettuvan sanoiksi. Ties kuinka montaa kertaa olen aloittunut kuulumisten paivityksen.
Olisin voinut kirjoittaa

Siita miten olin kesatoissa  puhelinhaastatteluja tekevassa firmassa ja miten siella tyonantajat olivat kuten itse haastattelutkin: paalta ystavallisia ja lampimia, sisalta tyohonsa lopen uupuneita, ilkeita jopa.

Miten olen vaihtanut kesa-asuntoa jo kahdesti. Ensin levottomaan Bellevilleen, sitten viidennen kaupunginosan latinalaiskortteleiden sykkeeseen.

Tai miten vietin kaupunkijuhannusta. Kiertelin ympari Pariisia kuunnellen musisoivia ihmisia joka puolella, kaduilla, kujilla, kahviloissa; c'est la fete de la musique!

Tai miten monia laksiaisia olen juhlinut: surrut kotimaihinsa palaavia kavereita, tutustunut uusiin, surrut sita etta tutustun heihin vasta nyt.

Mutta sellaiset tuntuvat olevan jo ikuisuuksien paassa. Kun on heinakuu ja kesa oikeasti alkanut. Ja kaupunki vain makaa. Aamuisin toimettomana sangyssa, iltapaivalla uupuneena Luxembourgin puistossa tai Seinen rannalla, iltaisin jossain lahikapakassa, elokuvateatterin hamarassa tai ehka terassilla kattojen ylla.

Oi ihana joutilaisuus!