Vaihtarikeskustelut alkavat yhä useammin käsitellä sitä kuinka paljon aikaa on vielä jäljellä. Ja mitä sitten.
Kaikki tuntuvat suhtautuvan ajatukseen paluusta suurella haikeudella. Mutta

on niitä jotka kuitenkin ovat jo ostaneet paluuliput. Kotona odottavat kaverit ja kesätyö ja poikatyttöystävä

Ja niitä jotka eivät välttämättä haluaisi jäädä - mutta vielä vähemmän palata.

Ja tietysti on aina niitä jotka ovat päässeet rakastumaan. Kaupunkiin tai kaupunkilaiseen. He ajattelevat kaikkea muuta paitsi paluuta tai jäämistä.

Niin että lopulta koko ajatus vaihtovuodesta tuntuu absurdilta. Vai mitä järkeä siinä muka on tulla johonkin maahan missä ei tunne mitään, ei kieltä ei ihmisiä. Ja juuri kun on jotenkin alkanut sopeutua, lähteä pois.

Ei varmaan mitään, mutta missäpä nyt olisi.

Parempi kai olla ajattelematta turhia. Sen sijaan keskittyä kevääseen joka Pariisissa jo on. Päivät ovat välillä villapaidassa paahtavia, illat leppeitä. Rakastuneet vallanneet puistonpenkit, puut kukassa.