Eilen istuin metrossa jossain päin Pigallea kun vaunun täyttivät yhdellä pysähdyksellä amerikkalaiset turistit. He jäivät miettimään kovaäänisesti oikeaa pysäkkiä, kun minä puikkelehdin ovesta omalle asemalaiturilleni pardoneita mumisten.
Ja tunsin itseni paikalliseksi.
Kaupan täditkään eivät enää välttämättä tunnista minua ulkkariksi ihan heti tervehdyksen jälkeen.
Pari kertaa on luultu ranskalaiseksikin.
 
Silti, on asioita jotka paljastavat auttamatta ulkomaalaisuuteni:

- käytän pyöräilykypärää. Ranskalaisten mielestä se on noloa.
- kun jalankulkijoiden valo on punainen kiirehdin tien yli hätäisesti. Ranskalainen ylittää suojatien tyynen rauhallisesti ja antaa autojen odottaa.
- kannan aina karttaa mukanani ja myös käytän sitä. Ranskalaiset kai kysyvät tietä ohikulkijoilta. (Tai lukevat tähtiä tai seuraavat aurinkoa, en minä tiedä mutta usein ne ovat yhtä pihalla kuin minäkin)
- en ole vieläkään oikein oppinut oikeaa kahvilakäytöstä (epäilen onko sellaista olemassakaan). En tiedä milloin tulee tilata tiskiltä ja milloin astella suoraan pöytään odottamaan tarjoilijaa. Siis, teen vähän molempia. Kävelen pöytään, hetken odotetettuani päätän kuitenkin mennä tiskille mutta puolivälissä matkaa käännyn takaisin pöytään ja niin edelleen.
  
Ja sitten.
On ranskalainen logiikka josta en vain tunnu pääsevän jyvälle, paikallisten ajatuksenjuoksua on joskus mahdotonta seurata. Mitä esimerkiksi pitäisi ajatella silloin kun ranskalainen ei vastaa siihen kolmanteenkaan viestiin jonka lähetän viikon sisällä. Tai vastaa: nyt on hirveä kiire, soitan ensi viikonloppuna. Ja kun soitan kahden viikon päästä hän ei vastaa.
Ja toisaalta, viikkojen päästä saattaa saada odottamatta kahvilakutsun.

Tavatonta ei ole sekään että ranskalainen räjähtää ja on seuraavana hetkenä yksi sydämellisyys.
Iltana muutamana istuin huoneessani kun porraskäytävästämme alkoi yhtäkkiä kuulua raivokasta huutoa. Tunnistin vuokrantajakämppikseni äänen - useiden minuuttien ajan. Lopulta huuto loppui, ulko-ovemme aukeni ja paiskahti kiinni. Mietin hetken uskallanko poistua huoneestani enää sinä iltana. Kun lopulta uskalsin, näin kämppikseni käytävässä ja kysyin varoivaisesti, onko kaikki hyvin. Kyllä, hän vastaa kepeästi oli vain vähän erimielisyyksiä naapurin kanssa. Ja häipyy hyräillen keittiöön.

Ehkä kaikkea ei tarvitse ymmärtää.